Naimisissa, sanoo herra Pitkänen.

Bestis kaipaili rastoja itselleen. Tietäisiköhän kukaan mitään edullista paikkaa / henkilöä tekemään moiset? Puoliksi keinokuitua ja puoliksi omaa tukkaa olisi tarkoituksena.

Ajattelin tässä vielä muistutella tuosta perjantaista, oikein kukaan ei vielä ole maininnut tulevansa.

Elikkäs täytämme tytön kanssa vuosia tässä kuussa, itsellä jopa neljännesvuosisata tulos täyteen. Joten juhlimme yhdessä perjantaina 23.05 tilaamalla tuvan täyteen porukkaa. Osoitehan on tunnetusti Kairistenkaari 3 B 302. OPM ja perinteen mukaan köyhiä opiskelijoita nyt on juotettu ennenkin, että tuomisten vähyyden takia ei kannata pois jättäytyä.

Pistä jotain huutoa threadiin, mikäli olet tulossa. Aikataulu vapaa, oletettavasti 17-> tj alkaa porukka raahautua.

Mielenterveysongelmat eivät ole sinänsä poistuneet. Lääkityksen vetäny puoleen suosituksesta ja tänään yritin olla ilman... Tullu kyl römpsääkää asiasta. Ennen aamu seiskaa en mielestäni nukkunu yhtää ja sen jälkeen vielä vähemmän. Oikea ratkaisu on siis näin vappuaattona alkaa juomaan viinaa. Taidan kyllä ottaa torkut kun saa tämän ensimmäisen 0,7 selvitettyä.

Pari viikkoa olis tässä (ollut) lomaa ennen töitä. Maanantaina arki kutsuu. Kovasti haluaisi tehdä jotain omalle ulkonäölle. Olen kovin kateellinen tytön uudesta työstä. Toisaalta onnellinen sen puolesta, ja tyytyväinen että pystyy osin auttamaan sitä siinä ja toisaalta kokemaan sitä osin sen kautta. Vähän silti ulkopuolinen olo koko jutusta, kun se on niin erilainen maailma. Ennen kaikkea silti onnellinen että tuntuu siltä, kuin kyseinen ihminen olisi löytänyt paikkansa maailmassa.

Itsestä välillä tuntuu siltä kuin olisi ankka lammessa. Ajelehtii virran viemänä ja niin hirveesti mikään kiinnosta. Onneksi kokee tämän parisuhteen niin tärkeänä, että haluaa ihan törkeesti tehdä töitä sen kestämisen eteen. Toi tyttö on parasta mitä mulle on ikinä tapahtunu ja sanoinki sille, että jos joskus jostain syystä tiet vie erillee, nii en haluu unohtaa minuuttiakaan sen kanssa, edes niitä, jolloin se on huutanu mulle pää punasena, eikä muutenkaa ollu kovin armollinen. Minähän sen elämän alunperin pistin sekasin.

Koulu on sinänsä tältä vuodelta ohi, pientä parsimista pitää vielä tehdä, mutta naurettavaa, miten helpolla löytyy oikoteitä. Rahaa ei sinänsä ole, mutta eiköhän tää tilanne tästä kun taas töihin pääsee. Raha on väline, ei elinehto. Sitä kun aina löytää jostain.

Mä en koskaan haaveillu tällaisesta elämästä. Vaikkei mitään nii hirveesti saa aikaakaan, niin olen ihan törkeen onnellinen nykyään ja se on nii vitusti enemmän, kuin oon enää vuosiin unelmoinu.

Yhden ihmisen kanssa valehtelen vielä itselleni, että oon sen unohtanu. Ei mee päivääkään, etten sitä muistais. Mulla vaan on niin vitun ikävä sitä. Onneks mul on sentää nykyää Ville, se on ensimmäinen ihminen pitkään aikaan jonka kanssa vain nauttii maailmanparantamisesta ihan törkeesti.

Tässä sekavan aineidenkäyttäjän kuulumiset. Musta ei yleensä kuulu, mut soittelisitte itsekin enemmän. Tiedättehän te mut.

On täysin väärä päivä kirjoittaa tämä, mutta ehkä juuri siksi ihan hyvä aika.

Lähdimme tiistaina 11.3 aamuyöstä bussille. Olin taas harvapäänä muistanut vasta edellisenä päivänä kertoa matkatoimistolle, että haluaisimme kasvisvaihtoehdon. Eli tarkistimme tämän asian lentokentällä... Matkatoimisto oli kyllä ilmoittanut asiasta, mutta ainoastaan paluulennon Lontoo-Helsinki osiolle. Noh, korjasimme asian lentokentällä ja sattumalta Finnairin aamupala oli joka tapauksessa kasvisvaihtoehto, muuten homma pelittikin ihan jees. Reissun kylmimmät päivät olivat n. 20 C, että säästä ei sinänsä päässyt valittamaan.

Helsinki-Vantaalta muutaman tunnin lennon jälkeen löysimme itsemme Lontoon Heathrown kentältä. Muutaman tunnin vaihto, pari paikallista olutta siis ja kohti Hong Kongia. Leppoinen 11h lento, taisimme molemmat torkkua suurimman osan tuosta matkasta. Ja voin kertoa, että lentokoneiden penkit ovat täysin väärin suunnitellut, ainakin omalta kannaltani. Ne kai mitoitetaan n. 170 cm pitkille ihmisille, joten jos nyt sattuu olemaan reilusti tuota pidempi, niin ne painavat vähän joka kohtaa epämukavasti.

12 h vaihto Hong Kongis, eli läksimme kaupungille. Pyörimistä, puistokaljaa, yli 20 C lämmintä. Honkkari on Kiinan kiillotettu helmi, kaikki näyttää liian puhtoiselta ja toisaalta kovin modernilta. Väkeä on paljon (ei tosin niinkään keskustassa), pilvenpiirtäjät korkeita. Piti kävellä n. 2h ulos ydinkeskustasta ennen kuin löysimme sen näköistä kaupunkia, mitä on mielikuva Kiinan kaupunkien kaduista. Siis neonvaloja, katutoreja, väenpaljoutta.

Aikamme pyörittyä päädyimme kiinalaiseen syömään. Täytyy myöntää, että näytimme varmaa aika paljon eurooppalaisilta turisteilta sohiessamme puikoilla menemään. Eipä sillä, paikallinen spicy oli kokemus, vettä tuli nenästä ja silmistä. Se muuten on jännä tunne, kun ruoka on niin tulista, että se jossain välissä lakkaa olemasta tulista ja makuaisti muuttuu ihan täysin erilaiseksi. Noh, siinä saatiin aikaa kulumaan syödessä. Olin jopa yllättynyt, että tuo nätimpi osapuoli sai annoksensa alas, kun sille nyt ei yleensäkään mausteinen ruoka uppoa. Tämän jälkeen totesimme kellon olevan melko lailla ja läksimme takaisin lentokentälle. Kun pääsemme junalla paikalle, toteamme sen olevan tosissaan paljon, puolijuoksua hakemaan tavarat tallesta ja koneeseen. Viimeinen kuulutus oli jo menossa ja meitä oltiin vastassa. Oma arviomme oli, että minuutin myöhemmin saavuttuamme olisimme jääneet koneesta. Mutta mitä sitä turhaan lentokoneeseen liian aikaisin menee istumaan, kyllähän siellä ehtii istuakin…

Eli 10 h myöhemmin Aucklandissa. Lentokentältä 30 min bussilla keskustaan, ulkoilman lämpötila n. 25 C. Ostamme bussiasemalta keskustassa varaamamme matkaliput ja kävelemme hotellille. Suihkuun, vaatteiden vaihto (”ai kappas, en sitten ottanut shortseja mukaan…” [onneksi mukana oli housut, joissa oli vetoketjuilla lyhennettävät lahkeet, jotka tosin sai mut näyttämään ihan ”baijerilaiselta” (lederhosen ja jodlausta)]), hetken pyörimme hotellilla, sitten kioskin kautta puistoon istumaan. Jonkin aikaa istuimme puistossa, jonka jälkeen kävimme syömässä ja sitten hotellille nukkumaan.

Pe 14.3 aamu 9:n bussiin, edessä 11h matka pohjoissaaren poikki Wellingtoniin. Bussikuskit siellä ovat samalla turistioppaina, ja riippuen persoonasta, varsin noh… persoonallisia. ([Aneemisella äänellä] ”This is the bus. This is the driver. The bus is fat, so am I”). Jos Uudessa Seelannissa haluaa matkustaa nopeasti jonnekin, niin parempi lentää. Tosiaan tuo välimatka oli hiukan reilu 500 km. Busseissa tietysti alkoholin juominen on kiellettyä, joten meillä oli mukana 2,25 litraa vodka-spritee. Näppäriä nuo isot limsapullot :p

Noh, katselimme maisemia, Meri kuvasi vuoria ja puskia. Parin tunnin välein 20 min tauko, neljän tunnin välein 35 min ruokatauko. Eteneminen oli leppoista, paikallisten (Kiwit) mentaliteetti on ei-kiireinen. Muutenkin ovat aika ulospäin suuntautunut ja avoin kansakuntana. Yleisrajoitus teillä on 100 km/h, mutta koska tiet menevät lähinnä vuorenlaitaa pitkin, niin tällaisella tiellä voi olla pahimmillaan 25 km/h mutka. Ovat sentään hyvin merkittyjä. Tällä matkalla oli mukana reissun ensimmäinen suomalainen, oli kuulemma maailmanympärimatkan puolivälissä. Loppumatkasta bussin yläkerran (double-decker) ilmastointi levisi, ja sitten siellä oli kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Onneksi oli sentään iltapuoli jo tuon sattuessa. 20 aikaan olimme perillä Wellingtonissa, jossa ajoimme taksilla hostellille, kävelimme hetken kaupungilla ja menimme nukkumaan, seuraavana aamuna oli kuitenkin 8 aikaan oltava lautalla.

Eli Lauantaina 15.3 aamulla raahautuminen lautalle, 3h pohjois-/eteläsaaren välisen salmen yli Pictoniin, 1,5h vaihto sieltä bussiin, ja 5h bussissa Christchurchiin. Koska laivassa ei tietenkään ollut mitään tekemistä, istuimme baarissa. Alkoholi ja ruoka olivat n. 20 % halvempaa kuin Suomessa, poislukien viinit (yllättävää kyllä). Siidereitä ei käytännössä ollut ollenkaan, kaikki shotit tulevat aina tuplana (ellei erikseen tilata muuten) ja mixerit yleisempiä kuin Suomessa. Ruokakaupoissa saa myydä olutta ja viiniä, mutta liqour storejakin on aika viljalti ripoteltu. Aika pitkälti tuli käytyä mixerit läpi ja itse koetin paikallisiin viineihinkin tutustua mahdollisimman laajalti, mutta oikein mieleistä ei tullut vastaan. Mielenkiintoinen tuttavuus tosin oli makea kiiviviini jota kyseisenä iltana maistelimme pullollisen.

Christchurchissa veimme tavarat hostellille, kävimme kaupungilla syömässä, tulimme pyörimään hostellille. Tyttö meni suihkuun, itse kävin haistelemassa ulkoilmaa sen verran, että sain käännettyä tytölle vaaleanpunaisen ruusun. Noh, sen nyt tietää, miten tuosta asetelmasta ilta voi enää edetä. Eli aikaisin vuoteeseen, sillä seuraavana aamuna bussi lähtikin jo 07.25 kohti eteläsaaren keskustaa.

Sunnuntai-aamuna kohti Mt Cookia. Matkalla muutama näköalapaikka vuoristojärville, joista yhdessä kävin kahlaamassa. Näytin kuulemma ihan pingviiniltä. Mt Cook on Australasian korkein vuori, n. 3,7 km ja kyseinen kylä on vuoritasangolla sen alapuolella noin 800 m korkeudessa. Väkiluku kesällä (meidän talvi) 250, lomakauden ulkopuolella 150. Eteläsaari on muutenkin vuoristoisempaa kuin pohjoinen. Kasvattavat lampaita ja peuroja (peurat ovat aitauksissa, joista ne pääsisivät hyppäämään ulos, mutta jalostuksen tuloksena [niitä on pidetty tarpeeksi kauan lampaiden vieressä], niitä ei vain huvita) lähinnä tuolla. Myös viininviljely on kovin yleistä. Iltapäivällä kahden aikaan olimme perillä kylässä. Hostellilla meitä moikkasi reissun viimeiseksi jäävä suomalainen, jonka kanssa jutustelimme hetken.

Istuimme kuivuneessa joenuomassa päiväpiknikillä jonkin aikaa, kunnes lämpötila alkoi käydä aivan sietämättömäksi. Arvion mukaan siinä varjottomassa auringonpaisteessa lämpöä oli n. 27 C. Raahauduimme laakson toiselle laitaa hotellille yhdelle, ja pelasimme erän biljardia. Tämän jälkeen baari/ravintola oli jo avannut ovensa, johon läksimme loppuillaksi nauttimaan siitä, että kerrankin ei ollut kiire mihinkään. Tuossa vaiheessa tuo viiden päivän yhtämittainen matkustaminen alkoi jo painaa aika lailla.

Hakkasimme illan flipperiä ja Street Fighter 2:sta (Meri hakkasi mut siinä joka kerta, mutta onneksi luonto kosti puolestani ja se onnistui saamaan rakon sormeensa), joimme alkomaholia ja söimme kana/karpalopitsan (jännä kokemus, ehdottomasti hyvää kännimättöä). Päädyimme kuitenkin kohtuullisen ajoissa nukkumaan ja seuraavana aamuna vastaavasti hyvissä ajoin hereille. Aamulla kävimme noin tunnin kävelyreitin 150 m nousulla. Huipulla oli mukava ja rauhallinen penkki…

Maanantaina 14 aikaan bussimme läksi jatkamaan etelää kohti, Queenstowniin. Noin neljän tunnin bussimatka, jonka jälkeen tavarat hostellille ja läksimme kaupungille pyörimään… Ja istumaan pitkää iltaa puistoon. Vihdoinkin oli päivä, jolloin seuraava olisi vapaa ja ei mitään kiirettä mihinkään. Siispä istuimme puistossa pitkään, siemailimme sivistyneesti muutaman, josta seurasikin pieni hassu sattumus tälle matkalle. Siis kohtuullisen alkoholiannoksen nauttineena läksin hakemaan lisää juotavaa, ja silmiin osui kyseisessä putiikissa ”party pills”.. ”Noh, nämähän ovat jotain paikallisia energiapillereitä”, ajattelin ja ostin pari puhtaasta mielenkiinnosta. Pakkauksessa oli kyllä melkoiset huomautukset, ettei alkoholin kanssa ja silleen, mutta mitäs sitä pienistä.

Noh, piristyimme kummasti näistä, humalatilakin tuntui siirtyvän kummasti taka-alalle. Istuimme ja juttelimme puistossa aikamme, jonka jälkeen siirryimme hostellimme luo istumaan rantaan. Täällä istuimme vielä lisää ja joskus 6-7 välillä raahauduimme hostellille. Aamulla olikin sitten melko lailla kauhea kankkunen.

Ongelmahan ratkaistaan sillä, että raahataan itsensä vuoteesta 14 aikaan ja suurin piirtein suoraan kävellään 10 C vuoristojärveen. Kummasti lähti tuon jälkeen päivä liikkeelle. Tämän jälkeen läksimme pyörimään kaupungille. Kävin mielenkiinnosta kysymässä, että mitähän hittoa sitä tuli eilen otettua, kun ne nyt taisivat olla jotain muuta kuin ihan vaan vitamiineja. No selitys oli seuraavanlainen: ”Joo, no nämä on ihan laillisia täällä… vielä viikon, jonka jälkeen tulevat laittomiksi, kun nämä luokitellaan miedoiksi huumeiksi maailmalla yleensä. Ainut syy, että miksi nämä ovat laillisia täällä, on se, että näitä käytetään karjan madotukseen.” Että aha, justiinsa. Eipähän ole ainakaan tuotu loiseläimiä mukanamme.

Teimme pöytävarauksen paikalliseen kalaravintolaan, pyörimme kaupungilla ja kävimme kaupungin yläpuolella (kai sen suomennos on jotain taivashissin tyyliä) kirjoittamassa postikortit. Tyttö osti itselleen taru sormusten herrasta – hopeasormuksen (TSH turismia on Uudessa Seelannissa jonkin verran ja meilläkin se oli osasyy siihen että miksi halusimme kyseisen maan nähdä). Kokemuksia kun lähdettiin matkalta hakemaan, oli pakko tilata itselle hummeri. Sanotaan niin, että kokemuksena mielenkiintoinen se itse syömisprosessi (ruokailuvälineisiin kuuluu mm. pähkinänsärkijä), maku oli aivan erilainen mitä on ennen syönyt, mutta ei sinänsä mitenkään ihmeellistä.

Hetken aikaa kyllä tarjoilija kakisteli siinä tilatessani. Ei ilmeisesti ollut tottunut siihen, että kaksvitoset shortseissa ja hihattomassa tilaavat 45 € annoksen. Ilmeisesti tavallinen kohderyhmä ovat 50:n paikkeilla olevat yritysporhot. Mutta toisaalta, jos jostain suomesta edes moista löydät, niin vähintään tuplasti taitaa olla annoksella hintaa. Tälle iltaa menimme vaihteeksi kiltisti nukkumaan, ja aamusta lentokoneella Christchurchin kautta takaisin pohjoissaarelle, Wellingtoniin.

Ke 19.3
Jos olimme pohjoisesta matkanneet Queenstowniin 20h, tulimme takaisin sinne 3h. Ja hintaero mitataan muutamissa euroissa. Mutta halusimmekin nähdä maisemat, ei pelkästään kaupunkeja. Wellingtonissa pyörimme vaihteeksi kaupungilla päiväsaikaan (viimeksi käytyämme liikkeet olivat olleet jo jonkin aikaa kiinni) ja kävimme eläintarhassa. Yksi tärkeimmistä asioista, jonka Meri halusi tuolla nähdä, oli kiwi (lintu, jolla ei ole siipiä ja joka on sellainen 20-30 cm pallo, josta lähtee nokka ja jalat. Sitten se lönkyttelee ympäriinsä ja kuopii nokalla maata), mutta valitettavasti eläintarhan kiwitalo oli remontissa. Onneksi sentään siellä oli mangusteja lohduttamassa, ja luulen että tuo olisi voinut seurata niitä koko loppupäivän. Haimme hostellille pitsat ja nukuimme hyvin.

Torstai-aamusta haimme vuokraamamme asuntoauton joltain teollisuusalueelta 30 min taksimatkan (taksilla liikkuminen verraten edullista tuolla) päästä. Olimme vuokranneet pienimmän matkailuauton mitä mallistossa oli, mutta kyseisen auton palautus oli ilmeisesti myöhästynyt, ja ne antoivat astetta isomman tilalle. Tässä vaiheessa Meri hyppii seinille ”minähän en sitten tuota aja”… loppujen lopuksi se meistä kahdesta sitä varmaan enemmän ajoi. Eikä sinänsä voinut valittaa, bonuksena tuli dieselkäyttöisyys ja sisävessa. Tosin autolla oli se reilu 6,5 metriä mittaa mutta loppujenlopuksi ihan hyvä ajotuntuma

Ajoimme n. 350 km länsirantaa New Plymouthiin, aika pitkälti päivä meni ajellessa tuota matkaa. Pysähdyimme muutamaksi tunniksi kyseiseen kaupunkiin, kävimme kiinalaisessa syömässä aikamme pyörittyämme (etsiskelimme ruokapaikkaa kävelemällä sama pääkatu päästä päähän kolmesti). Porukka muuten yleensä tuollakin tulee syömään vasta tuossa 19.30-> ja ravintolat avaavat vasta noin 18 aikaan keittiönsä.

Kävimme vanhan tulivuoren kraatterin juurella olevassa luonnonpuistossa kääntymässä. Karmea kärrypolku ajettavaksi tuollaisella ”rekalla”, mutta ihan hyvin se meni, sillä tuohon aikaan ei siellä enää kukaan täysijärkinen ole muutenkaan. Kävelimme ”viidakkoon” parikymmentä metriä, kunnes totesimme, ettei siellä näe omaa nenäänsä pidemmälle. Tämän jälkeen suuntasimme leirintäalueelle, jossa kuulimme, että viimeisiä paikkoja viedään ja jos olisimme tulleet perjantaina, niin emme olisi enää mahtuneet. Paikallisilla kun on tapana mennä rannalle pääsiäisen aikaan, sillä on neljä päivää vapaata ja parhaat surffaus-/uintikelit. Eikä nyt muutenkaan kukaan tule leirintäalueelle enää 20 jälkeen… paitsi me tietenkin (kyllä te tiedätte, miten hyvä olen tuossa aikataulusuunnittelussa).

Otimme lakanan mukaan istuma-alustaksi ja menimme rannalle istumaan, eteläisen pallonpuoliskon tähtitaivasta ihailemaan ja kuuntelemaan aallokkoa, joka oli sellaista vajaata puolta metriä korkeaa. Harkitsin kuutamouintia, mutta loppujenlopuksi oli sen verran kylmä ja muutenkaan kumpaakaan ei lopulta ajatus lämmittänyt niin paljoa, että menimme vain aikamme istuttuamme nukkumaan. Korjasin tämän kyllä aamusta, ettei jäänyt tyyni valtamerikään kokeilematta.

Lauantaiaamusta ajoimme saaren keskikohtaa kohti. Olin lukenut matkaoppaat tarkalleen ja ajatuksenamme oli suunnata kiiltomatoluolaan n. 150 km päässä. Tai ainakin näin vieruspenkille kerrottiin. Itse olin kyllä menossa hiukan vielä tästä eteenpäin, mutta piti hiukan jallittaa tyttöä… Muutama kilometri ennen määränpäätämme alkaa naapuripenkiltä melkoinen… (no tiedättehän viisivuotiaan, joka on nähnyt jotain mitä tahtoo ja pitää pientä meteliä asiasta) ”Näit sä tuon kyltin, KIWI…” En tietenkään ”mitään ollut nähnyt”… Muutama kilometri myöhemmin ”Hei.. tuolla on lintupuisto, siellä on kiwi” – Joo joo, eikös meidän pitänyt mennä sinne kiiltomatoluolaan… Noh, pikkuinen oli yhtä päivänpaistetta kun lopulta pysäköin auton kyseisen lintupuiston eteen. Niitä kohtia reissusta, kun joku oli naama lasiin liimautuneena kiwi-talon hämärässä ja katsoo, miten ne otukset jolkottelee ympäriinsä. Olivat muuten hassuja (yö)elukoita.

Tämän jälkeen läksimme 30 km päässä olevaan tippukiviluolaan, joka oli siis täynnä kiiltomatoyhdyskuntaa. Niin kuin olisi tähtitaivas ollut pimeän luolan katossa. Opastettu kierros päättyi veneellä maanalaista jokea pitkin ulostulemiseen. Mieleenpainuva kokemus tuokin. Tämän jälkeen läksimme Rotoruan lähistöllä olevalle leirintäalueelle. Yövyimme tuolla ilman mitään sen suurempia erikoisuuksia (lukuun ottamatta sitä, että taisin tuolloin laittaa autossa ensimmäistä kertaa ruokaa. Siinä oli oma ihmettelemisensä, miten kaasuhella toimii. Kaasugrilliä emme yrityksestä huolimatta saaneet syttymään.)

Seuraavana aamuna kävimme geotermaalisella alueella (Hell’s Gate), jossa oli kuumia lähteitä ja maasto oli kuin ”Mordorista” ikään. Toin muistoksi kivettynyttä rikkimutaa (jota nyt tietenkään ei olisi saanut viedä). Seuraavana kävimme katsomassa lähellä olevassa Matamatan kylässä, miten Konnun kuvauspaikalle olisi päässyt. Pidimme hedelmäpiknikin puistossa ja totesimme, että ei ole mitään järkeä maksaa useita kymppejä siitä että pääsee katsomaan uudelleenrakennettuja lavasteita, jotka eivät edes ole alkuperäisten näköiset. Tässä vaiheessa ajelu jo vähän laiskotti ja ajoimme sen 100 km eteenpäin leirintäalueelle, josta varasimme kahdeksi päiväksi yöpaikan. Pidimme vapaa-iltaa kaupungilla, kävimme syömässä ja istuskelimme.

Nähtyä tuli mm. punainen pulloharjapuu (no ne kukat näytti ihan pulloharjoilta), Kreml baari, sekä varsin viihtyisä baari/ravintola Granite, jossa kävimme syömässä. Ostin itselleni uuden sormuksen. Vastaavasti seuraavana aamuna nukuimme sitten pitkään.

Sunnuntaina 23.3 – Heräämme laiskaan iltapäivään. Pohdimme oleskelua toteamme, että koska on niin kuuma, voisi mennä uimaan. Hetken aikaa ihmeteltyämme toteamme 50 km pohjoisempana olevan leirintäalueen, jonka tiedoissa on mainittu, että lähellä uima-allas ja järvi. Pääsemme paikalle, jätämme auton alueelle ja henkilökuntaa etsiessäni tulee ilmi, että tarvitsee palata asiaan muutaman tunnin päästä. Mikäs siinä? Otamme pyyhkeet mukaan ja lähdemme järvenrantaan. Joka kasvaa levää. Jaahas. Noh, aikamme pyörimme siinä helteessä ja mietimme, että mitäs sitten. Noh, sitä uima-allasta sitten… Sen ympärillä on aidat, purkukyltit ja allas on täynnä betonia.

Tässä vaiheessa toteamme, että hiukan harhaanjohtavaa markkinointia, keräämme tavaramme ja lähdemme etsimään uimarantaa 50 km pohjoisempana olevasta järvestä. Siihen että löydämme uimakelpoisen rannan joudumme tosin kiertämään tätä järveä toista tuntia ja eksymäänkin vähän välillä. Pääsemme rantaan, ja rannassa kyltit, että ”sinilevää – ei saa uida”. Emme me oikeastaan olisikaan halunneet sinne uimaan. Ajamme siis 100 km pohjoisempaan, Aucklandin lähellä olevalle leirintäalueelle. Näin se kohtalo välillä kuljettaa, kun ei ole pakollisia sitoumuksia :)

Maanantai-aamu, viimeinen kokonainen päivä Uudessa Seelannissa. Miten käyttääkään päivä paremmin, kuin menemällä huvipuistoon. Pienehkö Rainbow’s End, mutta kyllä siitä ihan sopivasti iloa piisasi. Tässä vaiheessa onnistuin itse palamaan lievästi, mutta varsin hyvin pärjäsimme auringon kanssa, kun oli suojakerron 50 (for the kids) voidetta. Iltapäivällä kahden nurkilla lähdemme etsimään auton palautuspistettä, ja tämä löytyy yllättävän kivuttomasti. Totesimme ajaneemme kilometriä vaille 1200 km, käytännössä neljässä päivässä. Matka jota yksikään täyspäinen paikallinen ei ajaisi. Hemmetin turistit.

Taksilla Aucklandin keskustaan (Voihan täällä maksaa kortilla? Joo, tietysti, mutta veloitamme siitä ekstraa. Keskustan liepeillä alkaa melkoinen vuodatus ”ei vittu mikä idiootti mä olen” taksikuskin suusta. Kortinlukija ei ole mukana. Homma hoituu hienosti automaatin kautta ja saamme vielä hiukan alennusta ”aiheutuneesta häiriöstä).

Hostellille saavuttuamme käymme kaupungilla, päätämme ottaa ilon irti viimeisestä illasta ja mennä hostellin baariin. Tälle iltaa jopa vaivauduin lopulta laittautumaan, muuten olisi ehkä tympäissyt, että raahannut meikit ja muut turhan päiten 20000 km päähän. Täällä istumme aikamme, hakkamme flipperiä ja sorrun syömään ilmaisen pasta carbonaran. Jossain vaiheessa lähdemme käymään automaatilla ja paluumatkalla päädymme yhteisestä päätöksestä paikalliseen strippibaariin (”Mermaid”). Paikalla palaa aikaa ja rahaa, mutta toisaalta erittäin muistorikas viimeinen pysäkki matkalla.

25.3 – tiistai. Lento takaisin. Hongkongissa (taas 10h vaihto) pyörimistä salmen toisella puolen, vierailu hard rock cafessa (syömässä), pyörimistä perinteisimmillä kiinalaiskaduilla. Väsynyttä, muttei mitenkään ihmeellistä. Lentokoneeseen takaisin tällä kertaa kommelluksetta. Itse nukun pitkät lennot, Meri valvoo Hong Kong – Lontoo välin. Lopulta suomeen päästyä, on pakko saada ensmmäisenä ruisleipää. Hinnalla millä hyvänsä. Tuossa vaiheessa allekirjoittaneelta tulee se ”pulla”, mitä ne leiväksi kehtaavat väittää jo korvista ulos.

26.3 Iltapäivällä kotona, kauhean lumimyrskyn keskellä. Kuulemme jälkeenpäin että 1-tie on ollut tunteja katkaistuna, itse olimme myöhästyneet 5 min edellisestä bussista, joten olimme tulleet keskustan kautta junalla. Olihan junakin hiukan myöhässä, mutta taisi olla silti huomattavasti nopeampi vaihtoehto. Nopeasti nukkumaan kotona ja seuraavana aamuna saammekin huomata tuoneemme mukana vuosisadan flunssan. Jota potiessa menikin sitten itsellä reilu viikonloppu, Merillä viikko. Mutta sellaista se välillä on, jotain tuliaisiahan sentään pitää tuoda, kun ei mikään loiseläinkään enää tuossa vaiheessa tarttunut.

12h unta takana ja rantautunut kotiin 15 pv reissun jälkeen. Matkatarinaa joskus myöhemmin.

Kiitokset vierailijoille, juhlaparilla oli erittäin mukava ilta. Pahoittelut jos (taas vaihteeksi) tuli järkytettyä jotakuta.

Täytyypähän sanoa, että kamalat ovat laskut. Olisipahan pientä lisämainittavaa erityiskiitoksista tiettyjä tahoja kohtaan, mutta eiköhän ko henkilöt tiedä mitä tarkoitetaan.

Eli muistakaahan lapset ja keskenkasvuiset lauantain tuparit. 18 jälkiin (tai jotain sinnepäin) olisi suotavaa putkahdella paikalle. Ja sit se (JT)OPM!

Elikkäs tuparit olis 23.2. Tervetuloa. Viinanyyttärit (eli tuntemattomille; ottakaa itsellenne tarpeeksi mieleistänne juotavaa mukaan ja varautukaa siihen, että joku muu juo sen pois. Toivon mukaan muutkin toimivat näin).

Osoite olis Kairistenkaari 3 B 302. Teretulemast

Muuten ollut vähän irti elämästä. Huomenna laivalle.